Jos haluaa hyvät ja halvat, on ostettava kahdet, kuuluu tuttu sananlasku. Zigentti tietää, että hyvät kengät maksavat, mutta saattaavat sittenkin tulla halvemmaksi.
Yksi hyvän kengän kriteeri on, että se kestää. Zigentin pitkäikäisten kenkien resepti on lopulta aika simppeli
- osta oikein
- pue oikein
- hoida oikein
- käytä oikein.
Suomalaiset ovat kenkäsostoksilla hintaherkempiä kuin lähimmissä verrokkimaissa. Kenkäkaupoissa tiedetään hyvin, että kengistä ei Suomessa haluta hirveästi maksaa, mutta samaan aikaan kengiltä halutaan kuitenkin laatua. Vaikea yhtälö.
Hinta ei aina laatua takaa, mutta toisaalta halpa kenkä ei voi olla kovin laadukas. Pitkäikäisen kengän hankkiminen alkaakin oikeastaan jo hintalapusta.
Osta oikein
Pitkäikäisen kengän valinta alkaa katsomalla, miltä kenkä näyttää ja tuntuuko se käteen tukevalta. Laadukkaalta vaikuttava pintamateriaali ei itsessään takaa pitkää ikää, vaan tärkeää on myös, minkälainen on kengän työnjälki.
Kenkä pitää aina sovittaa kunnolla. Vain hyvin istuva ja kaikkiin suuntiin oikean kokoinen kenkä kestää. Suuri osa laatukenkien reklamaatioista johtuu väärän kokoisista kengistä. Itse kengässä ei silloin ole mitään vikaa. Esimerkiksi tämän artikkelin otsikkokuvan kengän lenkkirauta on pettänyt ja kenkä romahtanut, koska kenkä on ollut käyttäjälleen aivan liian iso. Jalan paino on silloin osunut väärään kohtaan ja hiljalleen rikkonut kengän.
– Kenkäkaupassa kannattaa aina ottaa muutamia askelia. Jos kenkä ei silloin tunnu oikean kokoiselta, niin se ei ole oikean kokoinen. Ostaa huonosti istuvaa ei kannata vaikka halvalla saisikin. Se menee nopeammin rikki, Zigentin Saila muistuttaa.
Pitkäikäiset kengät ovat usein nahkaa, mutta laatukenkiä valmistetaan toki myös muista materiaaleista. Pitkäikäisissä kengissä myös pohjat ovat laadukkaista materiaaleista.
Ammattimainen kenkämyyjä osaa auttaa niin materiaalien kuin istuvuuskysymysten kanssa. Esimerkiksi nettikuvissa hyvältä näyttävä työnjälki saattaakin olla feikkiä. Ompeleet saattavat olla muovia, niitit liimattuja ja aitoa nahkaakin saattaa olla vain kengän myyntitekstissä. Tarkkana saa olla.
Pue oikein
Hyvänkin kengän saa pilattua nopeasti. Kriittinen hetki kengille on pukeminen ja riisuminen.
Jos kengässä on kengännauhat, ne on tarkoitettu avattaviksi ja solmittaviksi. Myös vetoketjut ja remmit on tarkoitettu käytettäviksi. Jos kengän iltti on auki kääntyvää mallia, se pitää ennen pukemista ottaa kunnolla esille kengännauhoja löysäämällä.
Jos taas kengässä on sekä nauha että vetoketju, niin kengän voi hyvinkin saada siististi jalkaan ja pois pelkkää vetoketjua käyttäen. Voimalla ei kuitenkaan koskaan pidä kenkää laittaa tai ottaa pois.
Kenkälusikka on myös loistava väline kengän ikää pidentämään. Missään tapauksessa kenkää ei pidä vetää jalasta astumalla toisella kengällä toisen päälle tai painamalla toisella kengällä kantiota vasten.
– Aikoinaan kenkäkaupassa töissä ollessani kiukkuiset äidit tekivät usein reklamaatioita poikien rikkoutuneista kengistä. Niistä näki heti jo solmusta, että nauhoja ei oltu koskaan avattu. Joskus kävi niinkin, että kun pyysi mukaan tullutta nuorta avaamaan nauhat, tämä ei saanut niitä auki tai ei osannut solmia niitä uudestaan, Saila muistelee.
Hoida oikein
Kenkien hoidosta löytyy Zigentiltä varsin kattava teksti. Vinkit oikeaan puhdistamiseen, hoitamiseen ja tarvittaessa kyllästämiseen vaihtelevat kenkätyypistä ja materiaalista riippuen. Kannattaa muistaa, että puhdistaminen ei monissa kengissä tarkoita pesemistä.
Hyvään huolenpitoon liittyy myös muistutus, että samaa kenkäparia ei pidä käyttää päivittäin. Kenkä tarvitsee lepopäiviä kuivumiseen ja palautuakseen jälleen oikeaan muotoonsa.
Vaikka tuntuisi loogiselta, kenkää ei pidä kuivattaa lämpimän patterin lähellä tai lattialämmityksen päällä. Lämpö vanhentaa ja haurastuttaa. Nahkaan saattaa tulla halkeamia. Paras lepopaikka on esimerkiksi ilmava kenkäteline, jossa kengät eivät osu toisiinsa. Ilmavuus tarkoittaa myös, että kenkiä ei pidä heti käytön jälkeen laittaa kenkälaatikkoon eikä varsinkaan muovipussiin.
Ja myös korjaaminen on hoitamista.
– Pitkäikäiseksi tarkoitettu laatukenkä on valmistettu niin, että se on korjattavissa. Pienet vauriot kannattaakin korjauttaa suutarilla heti siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä pieniä. Ja edullisempien sneakereiden pienet pohjan irvistykset voi usein liimata itsekin, Zigentti sanoo.
Käytä oikein
Luonnonnahka ei tykkää vesisateesta, eikä lenkkareilla kannata lähteä kivikkoon vaeltelemaan.
Materiaalien vaurioituminen väärässä käytössä lyhentää tietysti kengän ikää. Harmillisen usein käyttökengät jäävät jalkaan pikku- tai välillä myös suuremmissa remonteissa ja vaurioituvat hiljalleen kemikaalien roiskeista tai kipinöistä.
Ja Suomessa kun ollaan, niin hiekoitusepeli pistää myös joidenkin kenkien pohjat liian koville. Jos kenkiä ei ole tarkoitettu talveen, ei niitä kannata silloin kylmään vuodenaikaan ulos viedäkään.
Lenkkareiden peseminen pesukoneessa on saanut monet luulemaan, että myös muita kenkiä on hyvä välillä pyöräyttää koneessa. Pesukoneeseen kengän saa kuitenkin laittaa vain, jos valmistaja siitä erikseen ilmoittaa. Silloinkin pesukertojen kanssa ei kannata liioitella.
Kengät kokevat tosiaan kaikenlaista. Zigentti on kuullut esimerkin ajalta, kun skeittikengistä tuli suositut.
– Kenkäkauppaan tuli erikoisia reklamaatioita käytössä pettäneistä skedeistä. Selvisi, että isokoiset miehet pitivät niitä punttisalilla voimannostossa. Niistä ei tullut pitkäikäisiä kenkiä.