Think!-kengät ovat yksilöllisiä. Kahta täysin samanlaista kenkäparia ei ole.

Malliston tunnusmerkkejä ovat kekseliäs muotoilu sekä persoonallinen ulkonäkö. Kengät ovat todella mukavat jalassa.

Think!-kengät valmistetaan tiukkojen ekologisten standardien mukaisesti. Kengissä käytetyt materiaalit ovat ystävällisiä sekä ihmisille että luonnolle.

Think! on itävaltalainen kenkämerkki, jonka kotipaikka on pienessä Kopfingin kylässä Itävallassa. Kengät valmistetaan käsityönä Euroopassa ja myös kaikki valmistusmateriaalit tuotetaan Euroopassa.

Think!-kengät ovat laadukkaita ja yksilöllisiä. Ne ovat myös ekologisia ja kauniita. Kenkien anatominen muotoilu perustuu merkin pitkään kokemukseen.

Think! pyrkii käyttämään luonnollisia  ja uusiutuvia materiaaleja. Materiaalit valitaan ja käsitellään siten, että ne kuormittavat ympäristöä niin vähän kuin mahdollista, eikä niistä synny ympäristölle vaarallista jätettä.

Esimerkiksi kenkien nahan värjämisessä ei käytetä kromia, eikä nahoissa saa myöskään olla muita raskametalleja, kloorifenoleja tai säilöntäaineita. Kaikki kengissä käytetyt nahat testataan ISO-menetelmien mukaisesti käsittelyn jälkeen.

Think!-kenkien filosofiaan kuuluu ”slow fashion”. Käytössä kuluneet kengät pitää pystyä myös korjaamaan.

Sinustako Think! -jälleenmyyjä?