Palveleva kenkämyyjä auttaa tarvittaessa vaikka pukemaan kengän asiakkaan jalkaan. Se on paitsi palvelua myös osoitus ammattitaidosta.

Palvelevia kenkäkauppoja on Suomessa koko ajan vähemmän. Se on harmi, sillä kengänmyynti vaatii paljon osaamista. Onneksi monet jalka-ammattilaiset myyvät nykyään myös kenkiä. Jutun otsikkokuvassa jalkojenhoitaja Anne Pietiläinen Lopelta näyttää palvelemisen mallia.

– Väestö ikääntyy. Harvalla keski-ikäiselläkään on enää niin terveet jalat, että olisi samantekevää, millaiset kengät jalkaansa laittaa. Myyjän tärkein tehtävä on auttaa asiakasta, Zigentin Saila sanoo.

Hyvä kenkämyyjä tuntee niin lenkkarit, sandaalit, saappaat kuin korkkarit. Hyvä myyjä osaa kertoa asiakkaalle kengän

• materiaaleista
• laadusta ja laatueroista eri kenkien välillä
• työn laadusta
• kestävyydestä
• istuvuudesta.

Hyvän myyjän pitää tuntea eri kenkämallien lestit, leveydet ja koron korkeudet. Samalla myyjän pitää tietää, miten mikäkin näistä asioista vaikuttaa kengän istuvuuteen, mukavuuteen ja käytettävyyteen.

Aina asiakas ei itsekään osaa sanoa, onko kenkä sopiva. Hyvän kenkämyyjän pitää osata mitata niin lasten jalat kuin tarjota esimerkiksi tuntopuutoksista kärsivälle diabeetikolle sopivaa ja turvallista sovitettavaa.

Jalkaterapeutti Meri palvelee Kenkä-Ralen myymälässä Helsingin Töölössä.

Oikea myyjä tuntee oikeat hoitoaineet

Hyvälle myyjälle hoitoaineesta puhuminen ei ole pelkkää lisämyynnin tavoittelua, vaan mahdollisuus kertoa asiakkaalle uuden kenkäparin oikeasta hoidosta. Moni asiakas ei edes tiedä, millaisilla aineilla mitäkin materiaalia saa käsitellä. Ja liian moni ei hoida kenkiään millään tavalla.

On paitsi asiakkaan myös kauppiaan etu, että asiakas pitäisi uusista kengistään hyvää huolta.

– Oikea hoito vähentää reklamaatioita, mutta helpottaa myös vian selvittämistä reklamaatiotilanteissa. Jos kengissä ilmenee vaikkapa yllättävä värivirhe, niin ensimmäisenä myyjää kiinnostaa, mitä niille on tapahtunut.

Ammattitaito korostuu yksityiskohdissa

Suihkeiden ja muiden hoitotuotteiden lisäksi kenkiin myydään myös pohjallisia tai kengännauhoja. Hyvän myyjän pitää tietää esimerkiksi, mihin kenkiin hajua syövät pohjalliset käyvät tai millaiset kengännauhat vaelluskenkiin kuuluvat. Parhaat myyjät tietävät jopa kengännauhojen materiaalit ja niiden erot eri käytössä.

– Olin kerran sellaisessa kaupassa asiakkaana, jossa myyjä opetti heidän kengissään parhaiten pitävän ja helpoiten avattavan solmun. Se palvelu jäi kyllä mieleen, Saila muistelee.

Jalkaterapeutti Meri kuvattuna Kenkä-Ralen varastossa korona-aikaan Helsingin Töölössä.

Pelisilmää ja tarkkuutta niin kassalla kuin varastossakin

Hyvä kenkämyyjä pitää kaupan kunnossa varmistamalla, että hintatiedot ovat ajan tasalla ja tuotteet hyvin esillä. Pienissä myymälöissä myyjät myös somistavat ja hoitavat tuotteiden houkuttelevan esillepanon. Hyvä myyjä jaksaa katsoa myymälää päivittäin asiakkaan vinkkelistä tuorein silmin.

Tänä päivänä kassatyöskentely on korttimaksamisen myötä muuttunut, mutta tietoteknisten taitojen lisäksi hyvä myyjä osaa edelleen antaa rahasta takaisin heille, jotka suosivat käteistä. Niinkin yksinkertaiselta tuntuva asia kuin kassan lasku työpäivän päätteeksi ei ole enää kovin monella harjoittelematta hallussa.

Ja varastossa myyjää odottavat vielä toisenlaiset tehtävät. Inventointien ja varastosaldojen hallinta on osa myyjien työtä. Lähetyslistojen tai laskujen tarkastaminen vaatii keskittymistä. Jos tilatut ja toimitetut tuotteet eivät vastaa toisiaan, on myyjän huomattava tämä ennen kuin tuotteet on laitettu myyntiin. Hyvä myyjä myös hoksaa ja hoksauttaa kauppiasta hyvissä ajoin ennen kuin jokin tuote loppuu.

Ja hyvä myyjä tunnustaa reilusti, jos on sattunut mokaamaan, sillä se, joka ei tee virheitä, ei tunnetusti tee paljon muutakaan. Joka myyjälle sattuu tilanteita, jossa asiakkaalta on veloitettu väärä summa tai rahasta on annettu väärin takaisin.

– Joskus ihan pikkuasioilta tuntuvilla jutuilla kuten tarkistaako myyjä, että asiakkaan valitsemassa kenkäparissa molemmat kengät ovat samaa kokoa, on tosi iso merkitys. Siinä on heti kaksi kenkäparia pilalla, jos asiakas ehtii lähteä ovesta eikä palaa takaisin, kymmenen vuotta kenkäkaupassa itse työskennellyt Saila tietää.