Kengässä voi olla hyvä pito, mutta silti kenkäostoksilla asiakkaalle ei voi luvata, että kenkä pitää hyvin. Kenkäkaupoissa liukkaus on jokasyksyinen kestoaihe.

Aiheesta on tullut ikiliikkuja osin sen vuoksi, että selkeää vastausta ei asiakkaalle pysty antamaan. Monet mielikuvat pohjamateriaaleista ovat kuitenkin vanhentuneita. Laatukengissä pohjamateriaalit kehittyvät jatkuvasti.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että sellaista kenkää ei olekaan, joka olisi pitävä kaikissa olosuhteissa.

Laadukkaiden kenkien pohjilta vaaditaan samanaikaisesti iskunvaimennuskykyä, joustavuutta ja pehmeyttä, hyvää kemiallista kestävyyttä sekä säänkestoa. Talvikenkien pohjilta vaaditaan vieläpä hyvää lämmöneristystä.

Kengät ovat aina kokonaisuus. New Feet -kenkien pohjamateriaaleissa täytyy huomioida:

  • ekologinen kestävyys
  • kulutuksen kesto
  • keveys
  • materiaalien saatavuus
  • materiaalien hinta
  • pohjamateriaalien värjättävyys eri väreihin
  • värien pitävyys, jotta materiaali ei värjää esimerkiksi lattioita.

New Feet -talvikenkä, jossa on TR-kumipohja.

Periaatteessa olisi tietysti mahdollista tehdä kengät, jotka pitäisivät hyvin lumella ja jopa jäällä. Sellaiset kengät eivät kuitenkaan toimisi arkikäytössä. Esimerkiksi pehmeä pohja saattaa pitää hyvin, mutta kulutusta se ei kestäisi.

Aistinvaraisesti kaupan hyllyllä tai verkkokaupan valokuvista kenkien pitoa on lähes mahdoton päätellä. Pitoa ei näe silmillä, eikä sitä pysty päättelemään sormillakaan. ”Traktorinrengaskuvioinen” pohja voi olla hyvinkin liukas, jos esimerkiksi pohjamateriaali kovettuu pakkasessa. Karkea kuvio itsessään ei tee kengästä talvikenkää.

 

New Feet -kenkä, jossa on EVA-pohja.

Myös sellaisessa pohjassa, joka tuntuu sormin kokeiltaessa sileältä, voi olla hyvät kitkaominaisuudet ja erinomainen pakkasenkesto. Vasta kävellessä selviää, miten materiaali toimii. Kenkäkaupassa asiakkaan kannattaakin mahdollisuuuksien mukaan aina kokeilla kenkiä ottamalla muutama askel eri pinnoilla.

Yleensä nahkean tuntuinen pohja pitää paremmin kuin kovan ja liukkaan oloinen, mutta ei aina. Esimerkiksi joissakin New Feet -kengissä on tehtaan jäljiltä silikonijäämiä, jotka kuluvat pois kenkien ensimmäisellä käyttökerralla. Silikonia käytetään valmistuksessa pohjien irrottamiseen muotista. Pelkästään sormin tunnustelemalla kenkien pitävyydestä ei siis saa todellista kuvaa.

New Feet -kengissä käytetään seuraavia materiaaleja:

  • TR-technical rubber eli termoplastinen kumi. Ei kovetu pakkasessa, tarjoaa hyvän pidon kuivalla jäällä ja lumella.
  • EVA eli etyyli-vinyyli-asetaatti -solumuovi. Eristää hyvin kylmää, on joustava ja iskua vaimentava sekä kevyt.
  • Rubber / EVA eli kaksikomponettipohja, jolloin välipohja on eri materiaalia kuin ulkopohja. Kengästä saadaan kevyempi.
  • X-LIGHT rubber eli sekoite, jolla saadaan kumin ominaisuudet yhdistettynä muovin keveyteen.
  • PU/rubber eli polyuretaani, johon lisätään anti-slip-paloja pidon parantamiseksi.

 

New Feet -kenkä, jonka pohjassa on PU anti-slip-paloilla.

Kenkien yksittäisiä pohjamateriaaleja parannetaan jatkuvasti. Esimerkiksi termoplastisesta kumista löytyy useita kehitysversioita. Valmistusmateriaaali ei itsessään kerro pidosta, sillä TR-kumista valmistetuista pohjista toiset pitävät liukkaalla paremmin kuin toiset.

New Feet -kengät pysyvät muuttumattomina -20 asteeseen saakka. Niiden pohjat eivät siis kovetu, eivätkä niiden ominaisuudet tavallisella talvisäässä muutu.

 

New Feet -kenkä, jossa käytetään uuden sukupolven EVA-pohjaa.

Pohjamateriaalista pitää pystyä valmistamaan riittävän tukeva, joustava ja taipuisa pohja. New Feet -kengissä käytetään vain testattuja pohjamateriaaaleja. Materiaalien liukkaus ilmoitetaan Shore-arvolla. Shore kuvaa pohjamateriaaalien kovuutta.

Pohjamateriaalit kehittyvät jatkuvasti. Uudet materiaalit täydentävät ja korvaavaat vanhoja. Pelkkää kumia ei New Feet -kenkien pohjissa enää käytetä.

Monet pohjan ominaisuuksista ovat tavallaan ristiriidassa liukkaan kelin pidon kanssa. Esimerkiksi kuviointi voi kerätä lunta tai lahkeet voivat takertua kuvioihin. Iso ja karkea kuviointi voi jopa heikentää kengän pitoa. Mitä enemmän pohjassa on kuviointia, sitä vähemmän pohjassa on maahan ottavaa pinta-alaa.

New Feet -kenkä, jossa on kaksikomponettipohja. Ulkopohja on TR-kumia ja välipohja on EVA-materiaalista.

Kenkäkin vanhenee. Vanhetessaan kengän ominaisuudet muuttuvat. Hyvin pitäneestä kengästä voi vanhemmiten tulla liukas. Pohjamateriaali saattaa kovettua niin, että kuluminen loppuu. Sama ilmiö tunnetaan myös autojen talvirenkaista. Kenkä näyttää edelleen pitävältä, mutta on kaikkea muuta.

New Feet -kenkä, jossa on TR-kumipohja.

Kengät ovat siis aina kompromissi. Pääkallokelillä pitoa tarjoavat parhaiten nastakengät, mutta nastat voivat olla vaarallisen liukkaat kivilattioilla ja betonipinnoilla. Paras kompromissi liukkaimmilla talvikeleillä on irrotettavat liukuesteet.

Liukkaudesta ja pidosta puhuttaessa on muistettava, että myös kävelijöissä ja kävelytyyleissä on eroa. Esimerkksi toiset ovat voimakkaasti kanta-astujia ja toisilla taas voi olla synnynnäisiä tai kivun aiheuttamia askellusvirheitä. Sama kenkä voi tuntua toisesta liukkaalta ja toisesta pitävältä.