Muutamassa uudessa New Feet-mallissa on joustonauha tavallisten kengännauhojen sijaan. Joustonauhoilla pyritään helpottamaan kengän jalkaan laittamista. Nauhan jousto pitää kengän myös mukavan tuntuisena, vaikka jalka turpoaisi päivän mittaan.
Joustonauha on tullut osittain korvaamaan tarranauhat. Muodikas joustonauha tuo kenkiin nuorekasta ja sporttista ulkonäköä.
Joustokengännauhan pää on avautuva. Päätä ei ole prässätty kiinni, jotta joustonauhan voi haluttaessa vaihtaa tavallisiin kengännauhoihin tai joustonauhan voi uusia.
Kovaa vedettäessä joustonauhan pää saattaa jäädä käteen. Se kuuluu asiaan. Pää on helppo avata, jollon nauhan saa kätevästi takaisin paikalleen.
Ja näin se tehdään:
- Joustonauhan päästä löytyy kaksi jurmullista puolta. Pään saa auki kuitenkin vain toiselta puolelta.
- Joustonauhan pää avataan paksummalta puolelta. Paksumman puolen tunnistaa kahdesta pienestä reiästä.
- Pää ei aukea siltä puolelta, mistä näkyy hahlo.
- Joustonauhan pään saa kätevästi napsautettua auki saksien kärjellä tai vaikka ruuvimeisselillä kampeamalla. Se ei vaadi voimaa.